Jouko Mäenpää
ohjaaja, tuottaja
puh: +358 400 646406
Keski-Suomen museo, tuttavallisemmin KeMu avautui pitkän
odotuksen jälkeen lauantaina 22.päivä helmikuuta. Keski-Suomen
Museon on suunnitellut Alvar Aalto,ja valmistunut vuonna 1960.
Vuonna 1990 laajennettu museorakennus on suojeltu.
Kutsuvierastilaisuudessa Jyväskylän kaupungin terveiset toi
kaupunginjohtaja Timo Koivisto ja hän kertoi myös laajasti
Jyväskylän kulttuuritilojen suunnitelmista mitkä ovat mukana
Jyväskylän Sydän hankkeessa. Miljoonasade yhtye on saanut
näyttelyn uudistuneessa museon alahallissa pitkästä ja
menestyksellisestä urasta teemana – suomirokkia ja kasvukipuja,
näyttely on Kemussavuoden 2020 elokuulle saakka. Suomen
kansallismuseon ylijohtaja ja Museoviraston vt. pääjohtaja Elina
Anttila korosti puheessaan museoiden yhteiskunnallista merkitystä
muuttuvassa maailmassa. ja mainitsi puheessaan ”Kuinka Arvokas ja
kauttaaltaan uudistettu Keski-Suomen museo on entistäkin tärkeämpi
elinvoimatekijä Jyväskylälle. Tutkimuksen mukaan paikallisilla
taide- ja kulttuurilaitoksilla on ratkaiseva merkitys Jyväskylän
vetovoimalle ja taloudellisille vaikutuksille.” myös tuleva hanke
” museokeskuskonseptin kehittäminen Alvar Aalto -museon kanssa on
tärkeä tapa vahvistaa vaikuttavuutta yhdessä toimimalla. ” hän
lisäsi puheessa. Yli kolmevuosikymmentä on kulunut siitä, kun
jyväskyläläislähtöinen Miljoonasade-yhtye julkaisi ensimmäisen
singlensä Lapsuuden sankarille. Tämän Juri Gagarinista kertovan
singlen myötä bändin rockunelma toteutui ja se nousi kertaheitolla
tuntemattomuudesta kuuluisuuteen. Harvassa taitaa olla ne
suomalaiset, jotka eivät bändiä tuntisi. Edelleen kovassa iskussa
olevan Miljoonasateen ennakkoluuloton musiikillinen tarina
kasvukipuineen on nähtävissä ja kuultavissa KeMussa.
Keskisuomalaisuutta etsimässä
Uudistunut Kemun perusnäyttely on yksi kokonaisuus, ja kantaa
nimeä Keskisuomalaisuutta etsimässä jonka lähtökohtana on kysymys
siitä, mitä on keskisuomalaisuus.
Tietoa, tekemistä, uusia elämyksiä ja oivalluksia. Niistä kaikista
on uudistunut Keski-Suomen Museo tehty.
Näyttelyssä voit esimerkiksi kuunnella muistoja ja kertomuksia,
ihmetellä ja ihailla muuttuvaa keskisuomalaista maisemaa ja
ympäristöä, piipahtaa elokuvissa, lueskella sarjakuvaa kaupungin
perustamisvaiheista, fiilistellä savusaunan, urheilun tai räpin
tunnelmia. Lapset voivat pelata entisajan pelejä, käydä
markkinoilla, hyppiä ruutua tai kokeilla, miten onnistuisi oman
kalliomaalauksen teko nykytekniikalla. Ja miltä näyttääkään matka
Alvar-pojan opastamana yli sadan vuoden takaiseen Jyväskylään?
Museon näyttelyt ovat neljässä kerroksessa Kemussa
uudistunut museon alahalli jossa parhaillaan Miljoonasade yhtyeen
”suomirokkia ja kasvukipuja” näyttely.
Museon toisen kerroksen näyttelyn aikajänne on kivikaudesta
1800-luvun loppuun
Museon kolmannessa kerroksessa näyttely käsitelee aiheita
1900-luvulta vuoteen 2000.
Ja museon yläkerrassa on esillä Dominoefekti-näyttely, jossa
rinnastetaan vanhaa keskisuomalaista kuvataidetta ja
nykytaiteilijoiden teoksia
Uudistuneen Keski-Suomen museon peruskorjaustyön kustannukset
olivat 8,7 miljoonaa euroa. Lisäksi hanke sai perusnäyttelyn
rakentamiseen suunnattua opetus- ja kulttuuriministeriön
valtionavustusta kaksi miljoonaa euroa.
Tietoa, tekemistä, uusia elämyksiä ja oivalluksia. Niistä kaikista
on uudistunut Keski-Suomen Museo tehty.