Olympiavoittaja Matti Nykäsen muistomerkki Höyhen julkistettiin
07092022 Jyväskylässä. Tilaisuutta seurasi runsaslukuinen yleisö
sekä eri median edustajat. Muistomerkki on sijoitettu Hippoksen
liikuntapuiston Köyhänlammen rannalle. Muistomerkin on
suunnitellut taiteilija Kaarina Kaikkonen, Jyväskylän
Kaupunginvaltuusto tilasi muistomerkin kuuden luonnoksen joukosta
vuonna 2020. Matti Nykäsen omaiset ja monet lähipiiristä ja
kaupungilaisista olivat toivoneen että muistomerkissä olisi
päädytty näköispatsaaseen. Matti Ensio Nykänen syntyi 17.
heinäkuuta 1963 Jyväskylässä ja kuoli 4. helmikuuta 2019
Lappeenrannassa Nykänen voitti urallaan viisi olympiamitalia
joista neljä on olympiakultaa – kolme henkilökohtaista ja yksi
joukkuemitalli, 14 maailmanmestaruusmitalia, joista kuusi on
kultamitalleja ja 22 Suomen-mestaruusmitalia,joista 13 on
kultamitalleja. Mäkihypyn maailmancupin hän voitti neljästi, ja
osakilpailuvoittoja hänellä on 46, mikä oli ennätys aina
helmikuuhun 2013 saakka. Lisäksi Nykänen saavutti veteraanien
MM-kilpailuissa kolme mitalia, joista kaksi on kultamitallia.
Matti Nykänen pysyi julkisuudessa myös urheilu-uransa jälkeen ja
teki uraa suosittuna laulajana. Jyväskylässä Laajavuoressa on
Matti Nykäsen mukaan nimetty hyppyrimäki, Matti Nykäsen mäki.
Matti Nykäsestä on tehty myös elokuva Matti joka valmistui 2006,
elokuva pohjautuu löyhästi Matti Nykäsen elämänarinaan. Käy
Hippoksen liikuntapuistossa Köyhänlammen rannalla tutustumassa,
Olympiavoittaja Matti Nykäsen muistomerkkiin ja Matti Nykäsen
urheilu-uraan, yhteen suomen kauttaaikojen menestyneimpään
urheilijaan.
Suunnittelu, kuvaus ja editointi: Jouko Mäenpää.
Jyväskylän Hiihtoseura ry - JHS
Lähde:Wikipedia
Maa: Suomi Mäkihyppy
Olympialaiset
Kultaa Sarajevo 1984 Suurmäki
Kultaa Calgary 1988 Suurmäki
Kultaa Calgary 1988 Normaalimäki
Kultaa Calgary 1988 Joukkuemäki
Hopeaa Sarajevo 1984 Normaalimäki
MM-kilpailut
Kultaa Oslo 1982 Suurmäki
Kultaa Engelberg 1984 Joukkuemäki
Kultaa Seefeld 1985 Joukkuemäki
Kultaa Oberstdorf 1987 Joukkuemäki
Kultaa Lahti 1989 Joukkuemäki
Hopeaa Oberstdorf 1987 Normaalimäki
Pronssia Oslo 1982 Joukkuemäki
Pronssia Seefeld 1985 Suurmäki
Pronssia Lahti 1989 Suurmäki
Lentomäen MM-kilpailut
Kultaa Planica 1985 Lentomäki
Hopeaa Vikersund 1990 Lentomäki
Pronssia Harrachov 1983 Lentomäki
Pronssia Kulm 1986 Lentomäki
Pronssia Oberstdorf 1988 Lentomäki
Nuorten MM-kilpailut
Kultaa Schonach 1981 Normaalimäki
Veteraanien MM-kilpailut
Kultaa Taivalkoski 2008 K38
Kultaa Harrachov 2011 K40
Pronssia Ziri /Kranj 2010 K29
SM-kilpailut
Kultaa 13 kpl
Hopeaa 2 kpl
Pronssia 7 kpl.