Poppari juhlii tällä viikolla 30 vuotista matkaa. Kolmenkymmenen
vuoden aikana Sami ja Pirjo Salovaaran JazzBar 1992-2007 ja 2007 -
Poppari Live Music Club ovat antaneet esiintymistilaisuuksia
tuhansille yhtyeille ja kymmenille tuhansille muusikoille ja
Poppari toimii Suomen Jazzliiton vakituisena kiertuepaikkana.
Haastattelimme Sami Salovaaraa historiasta, muusikoista,
muistoista ja juhlaviikon ohjelmistosta.
Haastattelu, kuvaus ja editointi: Jouko Mäenpää.
Toimintansa 1992-2022 aikana se on järjestänyt lähes 4500 keikkaa sekä lukemattoman määrän jameja. Toiminta on palkittu useilla tunnustuksilla. Kasvattavana foorumina Jazz Barilla on ollut merkittävä rooli – onhan baarin lauteilta ponnahtanut lukematon määrä tämän päivän valovoimaisia muusikoita. Sitten tuli kuitenkin nimenmuutoksen aika. Vanhan Jazz Barin paikallahan toimi pari vuotta Ravintola Poppari. Nyt uuteen osoitteeseen 5 vuotta sitten muuttanu Jazz Bar vaihtaa nimensä Poppariksi, joka paremmin kuvaa sitä musiikkigenreä jota baari on jo pidempään harjoittanut. Sisältö ei varsinaisesti muutu, eikä jazz jää pois, vaan Popparissa on jazzjamit joka tiistai house bandin avaamana. Silloin tällöin torstaisin tullaan kuulemaan kovatasoisia jazzyhtyeitä. Viikonloppuisin kuullaan vauhdikkaampia orkestereita pop-, rock-, funk-, soul- ja blues-saroilta. Taustamusiikkina iltapäivisin kuunnellaan jazzia ja myöhemmin illalla siirrytään pop/rock musiikin helmiin 60-luvulta tähän päivään. Jamikulttuuri on kukoistanut 15 vuotta ja jatkokin näyttää hyvältä. Popparin lava ja soittimet ovat soittotaitoisille käytössä joka ilta, eli keikkojen jälkeen on mahdollista päästä jammailemaan vierailevien artistien kanssa (edellyttäen että talon laitteisto on saatu lavalle). Tiistaisin on jazzjamit ja keskiviikkoillat on pyhitetty pop/rock -jameille, mikäli ko. iltoina ei ole keikkoja. Popparista löytyy nuotistot sekä pop/jazz real bookit, joten yhteiset biisit on helppo löytää.